Ei

Kirja-arvostelu: Anna-Leena Härkönen, Akvaariorakkautta

Anna-Leena Härkönen
Akvaariorakkautta  (1990)
Seven, 190 s.

Tarina naisesta, joka ei tunnu koskaan saavaan tarpeekseen

Anna-Leena Härkösen kirjoittama romaani Akvaariorakkautta painottuu yllättävän paljon seksiin. Kuten takakannessa sanotaankin oli tämä kirja pohjana myös Claes Olssonin ohjaamassa elokuvassa vuonna 1993.

Kirja kertoo nuoren Saara tytön elämästä, joka tuntuu pyörivän seksin ympärillä. Saara työskentelee ravintola Rosson tarjoilijana, ja hänen päänsä tulvii erilaisia seksifantasioita. Kuitenkaan kaikki ei todellisuudessa onnistu kuin kuvitelmissa.

Saara on tavannut miehen baarissa ja lähtenyt umpimähkää hänen mukaansa. Saara herää aamulla miehen luota, he eivät kuitenkaan olleet rakastelleet, mikä jää ehkä vaivaamaan molempia. Mies, jonka hän tapasi baarissa, osottautui toimittajaksi ja ehkä myös tulevaksi runoilijaksi. Jouni ja Saara tapailevat lähes päivittäin ja heti seuraavana iltana pääsevät seksin lumoon.

Saaralle ei kelpaakaan normaali seksi, ja se tuntuu Jounin mielestä haasteelta. He kokeilevat erilaisia virikkeitä, mutta mistään ei Saara tunnu saavan nautintoa. Jouni alkaa epäillä itseään, mutta myös Saaran tunteita. He erkanevat hiukan ja pitävät pienen aikalisän, jolloin Saara päätyykin toisen, itseään nuoremman, pojan kanssa sänkyyn.

Nuori nainen ei vielä tiedä, mitä elämältään haluaa. Alle 25-vuotiaalla naisella eivät elämänarvot ole vielä vakaassa järjestyksessä. Elämä on hullunmyllyä niin seksielämässä kuin tunne-elämässäkin. Nainen on kasvamassa koko ajan aikuisemmaksi. Juoni on kuin kasvutaival, jolloin nuori nainen oppii tuntemaan itsensä paremmin. Seksuaalinen minäkäsitys päähenkilöllä on hiukan hukassa. Oikeastaan nainen tietää, mitä haluaa, muttei tiedä, miten sitä saisi.

Kirjan tunnelmaa voisi kuvailla väreilevillä lehdillä tai kasvavalla heinällä, joka nuoppuu tuulessa. Kertojaminä Saara on kuin kasvava heinä. Hänellä ei ole päämäärää, vaan hän kulkee virran mukana, kunnes asettaa itselleen pienen tavoitteen ja pyrkii tähän. 

Kirjasta minulla ei ollut ennakkokäsityksiä, enkä edes ollut kuullut tällaisesta Härkösen teoksesta. Tässä kirjassa tulee esille hyvin Härkösen tapa kirjoittaa suoraan. Kirja sisältääkin sellaisia yksityiskohtia, jotka olisi voinut jättää kertomatta. Kun sain teoksen eteeni, minua alkoi epäilyttää jo pokkarin kansi: nainen ja mies ilman paitaa. Mielessäni kävi jo, olenko valinnut jonkun seksikirjan.

Tämä teos on helppolukuista, ehkä juuri kieliasun takia. Kieli oli rennon tuntuinen ja se veti mukaansa täysin. Kun luin vasta ensimmäistä sivua, vei koko kirja minut jo mukanaan. Luin teoksen nopeampaa kuin minkään muun koskaan ennen. Kirjaan pääsin heti mukaan ja se ehkä hiukan koukuttikin, ja siksi annankin neljä tähteä.